Mustavalkoinen taulu, Suudelma tulossa kauppaani

Olen lisäämässä kauppaani tämän uuden mustavalkoisen taulun, joka on toteutettu ICM valokuvaustekniikalla. Työn nimi on SUUDELMA ja se on tulostettu museolaatuiselle Fine Art paperille.

Taulu syntyi kuvatessa pieniä, valkoisia kuivakukkia sisätiloissa. Kuvat purettuani huomasin aavemaisen ihmisjoukon, jonka keskeltä korostui pari, joka oli juuri vaihtamassa suudelmaa – kunnes sulhanen huomasi kameran ja jäi tuijottamaan sitä. Löydätkö kuvasta saman tarinan?

Suunnittelin kuvakokoa pitkään tälle työlle ja päädyin tekemään tästä kehyksineen 21×30 senttisen taulun mustilla, yksinkertaisen tyylikkäillä kehyksillä. Kuvakoko on 15x20cm, nimeni näkyy kuvan mukaisesti tässä työssä. Valkoinen paspartou viimeistelee työn ja suojaa samalla työtä, joten tämän taulun käyttöikä on kymmeniä, ellei jopa satoja vuosia. Tilauksesta, tätä työtä saa myös suurempana.

Mustavalkoisia tauluja on tulossa kauppaani lisää. Ne ovat heijasteita tästä kaamosajasta ja osaltaan taustalla on myös suunnitelmissa oleva valokuvaseinä, jonka aion toteuttaa kotini eteiseen. On ollut ihana suunnitella kehyksineen kuvakokoja ja seinääni tuleekin erikokoisia ja mallisia mustavalkoisia tauluja töistäni.

Myös MINIMALISMI taulusarja julkaistaan pian, joka on niinikään mustavalkoinen. Sen ICM kuvat ovat valokuvaamossa työstettyjä valokuvia, joita aion teettää niin paljon kuin kysyntää riittää.

Näissä uusimmissa töissäni noudatetaan sitä periaatetta, että niillä on helppo sisustaa kokonsa puolesta. Tauluissa on myös graafisia piirteitä minimalismia unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *